
Laura Humppila
Tanssinopettaja
luova tanssi, street dance
Laura on helsinkiläinen tanssi- ja teatteritaiteilija ja pedagogi, elinikäinen oppija ja ikiliikkuja. Hän on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta 2015, näyttötutkinnon kautta nykytanssijaksi Suomen Ooppera ja Balettioppilaitokselta 2017. Lisäksi hänellä on ollut Helsingin Yliopiston yleinen pedagoginen pätevyys vuodesta 2013 alkaen. Hän on opiskellut tanssia ja fyysistä teatteria Suomessa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä Laura viimeistelee maisteriopintoja tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella Teatterikorkeakoulussa, (joka on hänen toinen maisterintutkintonsa, sillä Laura on myös sosiaalipsykologi).
Laura toimii esittävän taiteen freelancerina työskennellen mm. koreografina, ohjaajana ja esiintyjänä sekä opettaen tanssia ja teatteria ja kehittäen Physical Opera -fyysisen teatterin kollektiivin toimintaa. Laura on tehnyt koreografioita mm. musiikkiteatteriin, tanssiteatteriin, oopperoihin ja opettanut, ohjannut ja esiintynyt erilaisissa ryhmissä Suomessa ja ulkomailla noin vuodesta 2010 ja treenannut myös itse siinä sivussa. Tanssi on ollut Lauran elämässä aina, ensin muodostelmaluistelun kilpaurheilu-ura oheislajina ja sen jälkeen intohimoisena harrastuksena ja lopulta osana ammattia. Vantaan tanssiopistolle Laura tuli syksyllä 2016 Streetin ja luovan tanssin tuntiopettajaksi. Katulajeissa Lauran inspiraatio ja opit kumpuavat monilta eri opettajilta, erityisesti suomen Hiphop skenessä tutuilta Sathis Hettithanthrilta ja Maria Serena Järviseltä.
Lauran opetusaatteeseen kuuluu kohdata, osallistaa, innostaa, kannustaa ja haastaa oppilaita heidän omista lähtökohdistaan käsin. Tanssin energisyys ja sosiaalisuus ovat hänelle tärkeitä ja niiden antama ilo pätee myös tanssisalin ulkopuolella. Tanssin ilo ja tanssin mahdollistama itseilmaisu ovat tekemisen ydin oli laji mikä tahansa. Voisi sanoa, että Lauran mielestä tanssiminen nyt vaan tekee ihmisen onnelliseksi ja se todella kuuluu kaikille. Kun Laura ei opeta tanssia hän opiskelee, tekee töitä, kuuntelee musaa tai äänikirjaa, pyöräilee, temppuilee tai käy lenkillä harhailemassa.
Tunnilla tärkeintä on asenne
Laura Humppila

Tanssin ilo
Tanssi on parasta silloin kun se on samalla hauskaa ja kehittävää.

Yksilöllisyys
Huomiomme oppilaan omat tavoitteet, kehon ja eri ikäkausien kehityksen.

Oppilaslähtöisyys
Aktiivinen oppija on meillä keskiössä. Erilaisuus on rikkaus.

Luovuus
Tanssitaiteen ammattilaiset auttavat löytämään oman tavan tanssia.

Vuorovaikutus
Ryhmässä toimiminen, rakentavan palautteen saaminen ja antaminen.