Marina Tirkkonen

Tanssinopettaja

baletti

Marina Tirkkonen on valmistunut Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksesta tanssijaksi vuonna 2004. Sen jälkeen Marina tanssi pari vuotta Suomen Kansallisbaletissa, ja vuonna 2002-2003 hänet valittiin ranskalaiseen nuorisoryhmään Europa Danse. Ryhmän kanssa Tirkkonen esiintyi eri puolilla Ranskaa ja Luxembourgia. Tanssinopettajaksi Marina valmistui Savonia ammattikorkeakoulusta 2010 ja tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2012. Valmistuessaan Teatterikorkeakoulusta Marina palkittiin Kesko-stipendillä ja vuonna 2015 Pro Dance- stipendillä sekä Arktiset askeleet 30 -vuotta erikoispalkinnolla.

Koreografioiden tekeminen on Tirkkoselle tärkeä osa hänen tanssitaiteilijan työtään. Hänen koreografioitaan on palkittu mm. Valtakunnallisessa Balettikilpailussa ja Kajaani Dance Uudet tanssit- koreografiakatselmuksessa. Marina on myös toiminut Suomi100 juhlavuoden Koko Suomi Tanssii -kampanjassa balettikoreografina. Vantaan Tanssiopiston lisäksi Marina on opettanut ja tehnyt koreografioita Suomen Kanssallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksessa, Kuopion Konservatoriolla, Teatterikorkeakoulussa, sekä Espoon ja Helsingin Tanssiopistoilla.

Tällä hetkellä Tirkkonen toimii Balettipedagogien haliituksen jäsenenä.

Vantaan Tanssiopistolla Marina opettaa balettia ja baletin EXTRA-ryhmiä. Opettajana Marina on omien sanojensa mukaan vaativa, mutta aina pilke silmässä.Vantaan Tanssiopistolla Marinalla on ihania oppilaita, joiden kanssa on hauskaa tehdä yhteistyötä. Oppilaiden hymyt ja vitsit sulattavat usein Marinan sydämen. Marinan tavoitteena on saada oppilaat innostumaan lajista, se on hänelle paras palkinto. Musiikki, sen vaihtelevuus ja siihen eläytyminen tanssitunneilla on Marinalle tärkeää.

Great dancers are not great because of their technique, they are great because of their passion.

Tanssin ilo

Tanssi on parasta silloin kun se on samalla hauskaa ja kehittävää.

Yksilöllisyys

Huomiomme oppilaan omat tavoitteet, kehon ja eri ikäkausien kehityksen.

Oppilaslähtöisyys

Aktiivinen oppija on meillä keskiössä. Erilaisuus on rikkaus.

Luovuus

Tanssitaiteen ammattilaiset auttavat löytämään oman tavan tanssia.

Vuorovaikutus

Ryhmässä toimiminen, rakentavan palautteen saaminen ja antaminen.