Lasten tanssinopetusta kuvataan Vantaan Tanssiopiston nettisivuilla seuraavasti:
Tanssiin tutustutaan turvallisessa ilmapiirissä leikinomaisin harjoituksin ja lapsentahtisen toiminnan kautta. Tunneilla lapsi tutustuu oman kehonsa mahdollisuuksiin ja liikunnallisiin kykyihinsä mielikuvitusta ja luovuutta unohtamatta. Lastentanssissa harjoiteltavat laukat, loikat, pyörimiset ja kuperkeikat jalostuvat myöhemmin tanssitekniikaksi.
Vanhemmat saattavat joskus ihmetellä, eikö vaativan tanssitekniikan harjoittelu kannattaisi aloittaa jo varhaisessa lapsuudessa, jotta taidot kehittyisivät nopeammin. Pienet tanssijat itsekin saattavat harmitella, kun ei tanssitakaan ”oikeaa balettia”. Taitoluistelussa tai telinevoimistelussa käyvä tarhakaveri ehkä esittelee jo oppimiaan hienoja temppuja, mutta tanssitunnilla vain leikitään.
Leikin kautta lajitaitojen maailmaan
Tanssissa motoristen liikuntataitojen harjoittaminen yhdistyy taiteellisen ilmaisukyvyn ja luovuuden kasvattamiseen. Kummassakaan ei ole tarjolla pikavoittoja. Taitojen kehittymiseen tarvittavan työmäärän edessä ei kuitenkaan tarvitse lannistua, sillä kaikeksi onneksi tanssin harjoitteleminen on kivaa ja innostavaa – paljolti juuri siksi, että taide on lopulta aina leikkimistä.
Moni on varmaan kuullut tutkimuksesta, jonka mukaan huippuosaamiseen vaaditaan 10 000 tuntia keskittynyttä harjoittelua. Tutkimuksen tekijä Anders Ericsson ei kyllä itse näin tarkkaa lukemaa allekirjoita, mutta taito ilman muuta kehittyy huippuunsa vain jokseenkin mittavan harjoitusmäärän kautta. Liikuntatieteen professorin Jean Côtén mukaan kuitenkin vasta noin 16-vuotiaalla on riittävät valmiudet huipputuloksiin tähtäävän harjoittelun vaatimiin henkisiin ja fyysisiin ponnistuksiin. Tarvittavia harjoitustunteja kannattaa siitä syystä kerryttää vasta lapsuusiän jälkeen. Lapsena kyllä pohjustetaan ne liikunnalliset perustaidot ja fyysiset kyvyt, joita vaikkapa huippu-urheilu vaatii. Mutta tämä ei tarkoita, että lapsen kannattaisi harjoitella aikuisten tapaan tai erikoistua vain yhteen harrastukseen mahdollisimman aikaisin lajitaitojen harjoitusmäärää nostaakseen.
Kyky taitojen oppimiseen ei katoa iän myötä. Päinvastoin kokemuksen karttuminen vahvistaa oppimisen ja harjoittelemisen taitoa, mikä auttaa oppimista. Nykytiedon mukaan ei ole olemassa liikunnallisten taitojen herkkyyskausia, joiden mentyä ohi olisi kyky kehittyä menetetty. Leikillinen ja monipuolinen harrastaminen suojaa lapsen henkistä hyvinvointia. Se on viisasta myös fysiologisten tosiasioiden valossa. Lapsen keho on vielä kypsymätön kestämään kovaa treeniä. Maailman huiput ovat harvoin olleet menestyksekkäimpiä lapsiurheilijoita. Vanhemmat ja valmentajat saattavat intoilla kisamenetyksestä, mutta jos haluaa antaa lapselleen eväitä kehittyä mahdollisimman pitkälle, ei hänestä kannata yrittää puristaa suurinta mahdollista tulosta keskenkasvuisena.
Tanssi on taidetta ja taiteessa leikki läsnä
Terve koululainen -hankkeen sivustolla kuvataan motoristen taitojen oppimista näin:
Oppiminen on oman aktiivisuuden tulosta. Kukaan ei voi oppia toisen puolesta. Oppimisen perustana olevien aivojen hermoyhteyksien muodostuminen ja vahvistuminen vaatii aikaa, eikä taitoja opita hetkessä. Oppiminen helpottuu, jos on kiinnostunut opeteltavasta asiasta ja haluaa todella oppia sen.
Oppiminen on aktiivinen tapahtuma, jossa vastuun kantaa oppija itse. Opettajan tärkein tehtävä on luoda edellytykset oppimiselle ja kannustaa. Hauskuus ja viihtyminen edistävät oppimista, stressi tai pelko epäonnistumisesta puolestaan haittaavat sitä. Oppimiselle otollisen leikillisyyden ja toiminnan omaehtoisuuden vaalimisen merkitys korostuu edelleen, kun muistetaan tanssin olevan taidetta. Se on ennen kaikkea taiteellista ilmaisua pelkän teknisen taituruuden sijaan. Suurimpia luovuuden esteitä ovat kiire ja liiallinen kriittisyys. Lapsilähtöisyys on luovuuden tukemista. Tarvitaan vapautta ja aikaa kokeilla, tehdä valintoja ja keksiä ratkaisuja. Taiteessa ensimmäinen idea ei ole aina paras. Usein juuri pieleen mennyt kokeilu johdattaa keksimään jotakin yllättävää ja kiinnostavaa.
Tanssille taiteena on myös luonteenomaista, että siinä tarvittavaa motorista taitoa, tanssitekniikkaa, pitää osata soveltaa, muunnella ja jatkuvasti siirtää erilaisiin ympäristöihin ja tilanteisiin. Taitavan tanssijan taito mukautuu odottamattomiin liikeyhdistelmiin, toisiin tanssijoihin, musiikkiin ja erilaisiin ilmaisullisiin tavoitteisiin – jopa tulevaisuuden tanssityyleihin, joita ei vielä edes ole keksitty. Nopeisiin tuloksiin tähtääminen johtaa helposti suljettuun taitoon: osataan vain täsmälleen se, mitä on harjoiteltu. Soveltamisen kyky jää heikoksi ja oman taiteellisen ilmaisun mahdollistava luovuus kehittymättä. Liikunnalliset perustaidot – joihin fysiologisesti turvallinen ja tehokas motorinen suoritus perustuu – saattavat jäädä ohuiksi, jos keskitytään liian aikaisin spesifin lajitaidon harjoittamiseen. Tällöin tanssija on alttiimpi erilaisille vammoille. Toimiva fysiologinen ”automatiikka” rakentuu vahvojen perusliikuntataitojen luomalle pohjalle ja monipuolisen harjoittelun kautta. Esteettinen automatiikka, tyylimaneereihin lukkiutuminen, sen sijaan kaventaa tanssijan mahdollisuuksia.
Tavoitteellisesti oppien, omaa tanssia etsien
Itse näen kaiken taiteen, mutta erityisesti lasten ja nuorten taideharrastuksen myös nykypäivän nopeita tuloksia odottavalta ja pintapuolista näyttävyyttä korostavalta asenneilmastolta varjeltavana ”suoja-alueena”. Paikkana, jossa saa rauhassa ihmetellä, tutkia, oleskella. Taiteen ja tanssin perusopetus on Opetushallituksen ohjeiden mukaisesti kyllä tavoitteellista. Tavoitteet vain eivät ole ulkoapäin asetettuja tai itsestäänselviä, sillä taide on oikeastaan näiden tavoitteiden etsimisen ja löytämisen prosessi. Lastenlääkäri ja psykoanalyytikko Donald Winnicott esitti 1960-luvulla, että leikki synnyttää kokemuksen vahvasta olemassaolosta ja todellisesta itsestä. Leikinomainen toiminta on oma-aloitteista ja ennalta suunnittelematonta. Siihen suorastaan uppoutuu. Sen sijaan tällaista vahvaa elämisen tunnetta on vaikeaa saavuttaa ankarassa ohjauksessa ja pyrkiessä olemaan odotusten mukainen. Taideharrastus voi tarjota tilan sellaiselle spontaanille pakottomuudelle ja vapaudelle, jota todellisen itsen rakentuminen vaatii.
Tanssin perusopinnot Vantaan Tanssiopistossa alkavat kysymyksestä: Mitä tanssi on? Opinnot viimeistellään lopputyön valmistamisella. Siinä koetellaan kykyä itsenäiseen taiteelliseen työskentelyyn. Tanssioppilas joutuu vastaamaan kysymykseen: Mitä minun tanssini on?
——————
Kirjoittaja on Vantaan Tanssiopiston opettaja Eevamari Kitti, joka toimii opistossa tanssinopettajana ja alkuopetuksen kehitystyöopettajana.
