Porttikongin kolahdus, kaikuvat askeleet, ehkä ihmisten kaukaista puhetta ja naurahduksia. Äänet ponnahtelemassa sisäpihaa ympäröiviltä korkeilta seiniltä.
Entisessä asunnossani ikkunani takaa avautui kuvatunlainen äänimaisema. Talojen seinät, sisäpihan laatat, katsetta ylös kurkottaessa saattoi nähdä palan sinistä taivasta. Luontoelementtien puutteesta huolimatta pidin ympäristöstä. Tämänhetkisen asuntoni ikkunasta avautuu täysin erilainen maisema; lukemattomia koivuja ja lehmuksia, suuri nurmi talojen välissä, liitäviä lokkeja ja loikkivia rusakoita. Tuuli havisee puissa keinuttaen roikkuen vellovia koivujen oksia. Etsiessäni tietoa säveltäjä/musiikkiteoreetikko John Cagesta projektiani varten, mieleeni jäi muun muassa kertomus siitä, kun Cage istui klassisen musiikin konsertissa silminnähden tylsistyneenä; hänen mielestään kyseinen musiikki oli parhaimmillaankin vain palanen historiaa, eikä siten nykyhetkessä taiteellisesti kiinnostavaa. Jossain vaiheessa musiikkia tuli pitkä hiljainen tauko ja Cage naurahti innostuneena. Tämä oli hieno! Yksi Cagen kuuluisimmista teoksista on pianoteos 4′33, jossa mies istuu hiljaa pianon ääressä. Soittaja luo soittamatta jättämisellään tilan muille salissa tapahtuville äänille.
Musiikki ja tanssi ympärillämme
Cagen taiteellista ajattelua ohjasi se, kuinka musiikki on läsnä elämässämme jokaisessa hetkessä, jos vain avaamme sille korvamme ja mielikuvituksemme. Tästä ajatuksesta halusin ottaa kiinni projektissa, joka käsitteli John Cagen ja koreografi Merce Cunninghamin taiteellista perintöä. Oman taidekoulutukseni tiimoilta minulle iskostettiin seuraavia periaatteita: tanssin ei tarvitse rajoittua ainoastaan tanssisalin, teatterin tai muun tanssiin tarkoitetun tilan raameihin. Liikkeestä inspiroituminen, oivaltaminen ja kehon tanssijuus voivat olla läsnä muissakin elämän hetkissä. Kehomme elää, oppii, liikkuu ja kerää informaatiota joka hetki, ja kehollisuutemme jatkumo nivoutuu yhteydessä tanssitunteihin ja muihin tanssille pyhitettyihin hetkiin. Tanssitunnilla saamme tilan ja rauhan laittaa fokuksemme täysin liikkeeseen, kehon haastamiseen ja uuden oppimiseen. Muissa hetkissä kehon ja mielen täytyy usein olla muissa asioissa. Kuitenkin meillä on mahdollisuus asettua äänen tai liikkeen äärelle monenlaisissa tilanteissa.
Huomaan usein tarkkailevani ikkunastani koivujen oksien liikettä inspiroituneena; kuinka painokkaasti mutta samalla keveästi koivun oksien varret myötäilevät tuulen suuntauksia. Kuin koivulla olisi satoja lehteviä käsivarsia joita se liikuttelee ilmassa.
C&C projekti – Arkielämän spektaakkeleita ja sattumaa
Cunningham&Cage-projektissa halusin luoda tilan, jossa on tilaisuus pohtia äänen ja liikkeen suhdetta sekä sitä, millainen ääni tai liike on mielissämme esimerkiksi arvokasta, ärsyttävää tai taidokasta ja miksi. Cunninghamin mielestä liike itsessään oli päämäärä; kiinnostavaa ilman siihen liitettyä tunnelatausta tai taustatarinaa. Kun tanssija antautuu kulloinkin tehtävään liikkeeseen täydellä fokuksella, tanssija ilmaisee liikkeellä tahtomattaankin tuhat tarinaa, sillä keho ja liike ovat itsessään hyvin ilmaisuvoimaisia välineitä.
Annoin osallistujille seuraavanlaisen tehtävän: jossain julkisessa tilassa ollessasi asetu tarkkailemaan ympäristöäsi kuin se olisi koreografioitu, suunniteltu olemaan vaikkapa tanssiteos. Jos esimerkiksi istut lähijunassa, ihmisten kehonasennot ja liikkeet ovat osa teosta, junan läpi kävelevä pukumies, sekä ohi kiitävä maisema ovat osa teosta, samaten ympäröivä äänimaisema. Tätä teosta voi tarkastella monesta suunnasta ja se on alati muuttuva.
Projektissa toteutimme luovia harjoitteita joiden avulla pyrimme kyseenalaistamaan opittua, sekä tuottamaan materiaalia perustuen sattumanvaraisuuteen, joka oli molempien taiteilijoiden työn keskiössä. Heitimme noppaa, vierittelimme kuulia ja heittelimme värikkäitä palikoita ympäri salia. Meillä oli pelejä, joiden päämäärä oli luoda ennaltamääräämätöntä liikettä. Sattuman käytön tarkoitus oli vapautua totutuista liikeradoista ja löytää uusia keinoja luoda liikettä ja koreografiaa. Nopan numero saattoi esimerkiksi määrittää toistojen määrän, puupalikan muoto kulloinkin tehtävän liikkeen, ja kimble-pelin värialue paikan tilassa. Toisella harjoituskerralla kukin asetti älypuhelimensa salin reunalle, laittoi sattumanvaraisen tanssivideon pyörimään, ja poimi videolta keskellä salia tapahtuvaan teokseen liikkeitä mitä videolla sattui kulloinkin näkymään.
Cunningham-tekniikka ja nykytanssi tänään
Merce Cunninghamin luomaan Cunningham-tanssitekniikkaan sattumanvaraisuus ei sen sijaan kuulu. Tekniikka on hyvin visuaalisesti tunnistettavaa, linjakasta, ylöspäinvedettyä. Cunningham-tunti etenee hyvin strukturoidusti ja siinä käydään läpi aina samat harjoitteet kuten pliét ja ’’harjoitus kuuteen’’(exercise on 6). Tekniikan tarkoitus on harjoittaa kehoa taipumaan eri suuntiin, olemaan kykeneväinen ja valmiudessa kurottamaan, kääntymään, hyppäämään, laskeutumaan kuten kulloinenkin teos sattuisi myöhemmin vaatimaan.
Näitä harjoituksia jauhaessa (harjoittelin koulussa itse tekniikkaa kolme vuotta) tulee väistämättäkin miettineeksi Cagea ja klassista musiikkia; miksi on tärkeää tai kiinnostavaa toistaa juuri tätä tekniikkaa tässä ajassa, mitä arvoa se tuo ja mitä se herättää, minne se vie? Tanssijan mieli ja keho taipuvat toistojen kautta siihen miten niitä harjoitetaan. Ehkä tärkeimpänä mieleen jää itselleni kellumaan; tekniikka on jotain mitä työstämällä saa valmiudet toteuttaa haluttu (taiteellinen) päämäärä. Ehkä mikä tahansa mihin oma mielenkiinto kohdistuu, mihin toistuvasti laittaa mielen, kehon ja fokuksen, on tekemisen arvoinen tekniikka.
Kissani Måns heittäytyi dramaattisesti jalkoihini, kierähti sulavasti ympäri, hieraisi turkkiaan jalkaani vasten ja ohjasi sitten huomiotani kohti ruokakaapin ovea.
——————
Kirjoittaja on Vantaan Tanssiopiston opettaja Venla Mustonen, joka ohjasi syksyllä 2021 opistossa Cunningham -tekniikan työpajan. Työpajassa työstettiin myös esitys Color Game, jota esitettiin mm. Vantaan Tanssiopiston joulujuhlissa, Vantaan Taidemuseossa ja kirjastotalo Oodissa. Teoksessa esiintyivät Iina Lehtinen, Lotta Toivonen ja muusikko Aleksi Skippari.
