Sonja Tamminen

Tanssinopettaja

street, lyrical jazz

Sonja Tamminen on valmistunut tanssinopettajaksi Kuopion Savonian ammattikorkeakoulusta 2015. Valmistumisen jälkeen hän on tehnyt tanssinopettajan töitä sekä toiminut tanssijana niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Sonja on Vantaan Tanssiopiston kasvatteja, joten paluu tuttuun kouluun tuntuu kotoisalta ja malttamattomana Sonja odottaa jo, että päästäisiin jo joraamaan oppilaiden kanssa.

Tanssissa Sonjaa kiinnostaa eri lajien fuusioituminen, niiden sotkeminen ja eri lajien tutkiskelu liikkeen kautta. Onnistuminen on parasta, kun se koetaan ja jaetaan yhdessä. Etenkin katutanssien yhteisöllisyys ja toisilta oppiminen ja tiedon jakaminen on asioita, joita Sonja arvostaa katutanssi kulttuurissa.
Tanssinopettajana Sonjalle on tärkeää, että tanssitunti on aika ja paikka, jossa saa olla tasavertainen tanssin kokija ja tekijä, kaikkien kanssa. Oppiminen tapahtuu yhdessä asioita ihmetellessä ja oivaltaen.

Vapaa-ajalla Sonja samoilee metsässä koiransa Saimin kanssa. Mökkeilee Herttoniemessä kesämajallaan perheensä kanssa. Kuuntelee musiikkia, kokkailee, muttei mielellään siivoa. Ja saunoo aina kun se on mahdollista.

Onnistuminen on parasta yhdessä koettuna

Tanssin ilo

Tanssi on parasta silloin kun se on samalla hauskaa ja kehittävää.

Yksilöllisyys

Huomiomme oppilaan omat tavoitteet, kehon ja eri ikäkausien kehityksen.

Oppilaslähtöisyys

Aktiivinen oppija on meillä keskiössä. Erilaisuus on rikkaus.

Luovuus

Tanssitaiteen ammattilaiset auttavat löytämään oman tavan tanssia.

Vuorovaikutus

Ryhmässä toimiminen, rakentavan palautteen saaminen ja antaminen.