Stina Bergholm

Tanssinopettaja

jazztanssi, jooga

Stina on opettanut tanssia 80-luvulta saakka. Hän opiskeli kotimaassa ja kursseilla mm. USA:ssa, Saksassa ja Ruotsissa. Hän on opettanut mm. Västra Nylands Folkhögskolanissa ja Tamara Rasmussenin koulussa. Vuonna 2012 Stina valmistui iyengarjoogan opettajaksi. Opetustyön lisäksi hän on työskennellyt tanssijana mm. Tanssiteatteri Jazzpointissa sekä freelancerina eri produktioissa. Vantaan Tanssiopiston opettajakuntaan Stina on kuulunut jo pitkään.

Opetuslajina on ollut jazztanssi. Rakkaus jazziin on säilynyt kautta matkan, ja lisänä on ollut afroa ja viime vuosina myös joogaa. Tanssinopettajana Stina pitää tärkeänä liikkeen yhteyttä musiikkiin ja improvisaatiota osana tanssin vapauttavaa voimaa. Oppilaan edistyessä tunneilla mennään kohti kokonaisvaltaisempaa liikkumista esim. kiinnittämällä huomiota selkärangan monipuoliseen käyttöön ja olemalla kontaktissa tärkeimpään tanssipartneriimme – lattiaan. Stina on huomannut, että huumori on hyvä väline opetuksessa.

Vapaa-aikanaan Stina mm. hellii kissaansa Mattia, lukee ja katsoo mielellään TV:stä pohjoismaisia rikossarjoja. Hän on opiskellut viime vuosina Rosen-metodia ja haaveilee tulevaisuudessa asiakastyöstä rosenterapeuttina tanssin- ja joogan opetuksen rinnalla.

Huumori kuuluu opetukseen. Mikä se p:llä alkava asia olikaan? No plié tietenkin!

Tanssin ilo

Tanssi on parasta silloin kun se on samalla hauskaa ja kehittävää.

Yksilöllisyys

Huomiomme oppilaan omat tavoitteet, kehon ja eri ikäkausien kehityksen.

Oppilaslähtöisyys

Aktiivinen oppija on meillä keskiössä. Erilaisuus on rikkaus.

Luovuus

Tanssitaiteen ammattilaiset auttavat löytämään oman tavan tanssia.

Vuorovaikutus

Ryhmässä toimiminen, rakentavan palautteen saaminen ja antaminen.